Tempettiä

Joo siis, kuulkaas ny frendit,
tää runo on sellaista meikäläisen tempettiä.
Luovuus lähtee käsistä, sanojen maailmaan,
tyyli on rento, kuin bileis vauhti baarikaapissa.

Kato mua, oon kuin kultakimpale,
sanavalinnat on kummii, kuin nuotit hevi-kappalei.
Luova flow virtaa, ei siitä pulaa,
sormet lentää kuin hittii soittava kitaristi julaa.

Katu on mun lankani, jutut mulla on valttii,
käytän kieltä kuin räppäri omii alkoholii ja pattii.
Ei oo väliks, jos sanois ei oo ihan priimaa,
tärkeint on tsempata, olla stadis aitoi ainoo briimaa.

Luovuus on mun kulttuuri, mun sielu ja meininki,
tekstii suoltava runo on mulle juttu ykkösii.
Pakko purkaa tää energia, fiilikset on kuumii,
taide on mun ase, se tän runon polttoaine, mä luistelen uumii.

Taiteen siivin lennän, pääsen tunteiden ytimeen,
ei oo välii, jos joku miettii, että ”vituiks män” tän runon riimeen.
Luovuus ei oo käsistä lähteny, vaan se on vapaa ja villi,
slangi on mun ystävä, mun puhetapa, mun stilii.